Kangasalan Kotiseutumuseossa voit tutustua Kangasalan historiaan esineiden, merkittävien henkilöiden sekä vaihtuvien näyttelyiden kautta. Kangasala-Seuran ylläpitämä museo on vanha viljamakasiini, joka on muutettu museoksi vuonna 1958. Luetteloituja esineitä museolle on kertynyt jo yli 1700 kappaletta ja ne kaikki on saatu lahjoituksena pitäjäläisiltä.
Museo sijaitsee Kangasalan keskustassa Tapulinmäellä kirkkoa vastapäätä osoitteessa Tapulintie 4.
Kotiseutumuseo on avoinna vain kesäisin 1.6.-31.8. tiistaista sunnuntaihin klo 12-17.
Opastus:
Opas paikalla aukioloaikoina, mutta opastuskierrokset pyydetään varaamaan etukäteen. Opastus saadaan järjestymään parhaiten elokuun aikana toteutettavissa vierailuissa.
Koulu- ja päiväkotiryhmät ovat tervetulleita, ajankohtana elokuun alkupuoli suositeltavin.
Näyttelyt:
Museon näyttelyt ovat kolmessa kerroksessa. Perusnäyttelyihin kuuluvat muun muassa Sarsan kivikautinen asuinpaikka sekä vanhat käyttöesineet ja tekstiilit. Museon erikoisuutena ovat pienoismallit ja historialliset ryhmät, jotka kertovat muun muassa Kaarina Maununtyttären sekä Kaarina Hannuntyttären viettämästä ajasta Kangasalalla 1500-luvun lopulla. Kesällä 2022 perusnäyttelyissä esitellään uutena metsästys- ja pyyntiraudat.
Kesän 2022 teemanäyttelyinä jatkavat Kangasalan Yhteiskoulun ja lukion historia:
- Sata vuotta yleissivistävää koulutusta Kangasalla
- Kangasalan yläkoulut kuvin vuosilta 1871-1968
Lisäksi esillä on Aapisesta koululauluihin -kirjanäyttely.
Museon pihamaalla oleva kivi on harvinaista pallograniittia, joka on syntynyt 2000 milj. vuotta sitten. Sulaan kivimassaan on tippunut kiinteitä kiviä, joista on muodostunut kuppimaiset kolot ja pyöreät nystyrät. Siirtolohkare on tuotu museolle vuonna 1967 Kangasalan Haapaniemestä.
27.6.-3.7.2022
Lasten Löytöretkiviikko Kangasalla
Kotiseutumuseo on mukana järjestämässä Lasten Löytöretkiviikkoa Kangasalla. www.lastenloytoretki.fi
Museoiden ilta
11.8.2022